Nyt on tapahtunut jotain kirjoittamisen arvoista..... Voi hyvät hyssykät sentään. Farmarittomana päätin tänään lähteä koirien kanssa ihan vain remmilenkille aamupäivällä, illalla sitten voitaisiin mennä metsään kunhan auto kotiutuisi. Lenkitin ensin Sulon ja kaikki meni hienosti. Käveltiin vajaa tunti ja poika haisteli ja tuhisi jokaisen lumeen jätetyn jäljen perään niin vietävästi, että ajattelin sen olevan tyytyväinen nyt ainakin muutaman tunnin. Lenkki sujui muutenkin tosi kivasti, Sulo toimi kuin ajatus, ei reagoinut mitenkään pihassa huutaviin koiriin eikä pelännyt vieressä ajavaa lumiauraakaan. Ohi ajavaa huutavaa ambulanssia piti vähän ihmetellä, mutta muuten lenkki meni tosi hienosti ja vetämättä. Vein siis pojan kotiin, puin Nellalle vedonestovaljaat ja lähdettiin sitten vuorostaan tytsyn kanssa. Nella oli ihan intopiukkana taas lähdössä lenkille ja veti kuin peijooni. Hyppi ja loikki kaikki mahdolliset lumikasat matkalla. Päätin mennä lyhyemmän lenkin kuin Sulon kanssa ja käveltiin vain 7-tien toisella puolella olevalle rannalle vähän leikkimään. Nella sai loikkia vapaana ja potkin sille lunta, mistä se on aina tosi innoissaan. Lopuksi vielä käytiin kävelemässä lumisen laiturin päähän, niinkuin aina tehdään (ollaan pennusta asti tehty tätä, että osaa kävelä epätasaisella, "aukkoisella" alustalla). Nella meni ihan innoissaan ja päättipä sitten jatkaa matkaa vielä laiturin päästäkin. Hyppäsi suoraan mereen! Luojan kiitos koira ei ole enää niin painava, ja jää kesti. Huusin sen heti takaisin ja koira hyppäsi takaisin laiturille. Olin huolesta soikeana, kun kävi mielessä että mitä olisi tapahtunut jos jää olisi pettänyt! Siinä kohtaa on jo niin syvää, että en tiedä miten olisin onkinut kolmekymmentäkiloisen koiran ylös jäisestä merestä parikymmentä senttiä korkeammalle laiturille. Noh, onneksi näin ei sitten kuitenkaan käynyt. Lähdettiin sitten hipsimään takasin kotiin päin rannalta. 7-tien ylistys sujui hienosti, vaikka autoja tuli ihan valtavasti. Nella jaksoi hienosti odottaa ja kuunnelle ohjeita. Käännyttiin Tallinmäelle päin. Kun käveltiin vähän matkaa, näin Husun kaupalle menevän oudon joukon. Siihen kuului nainen vaunuja työntäen, pystykorva ja vähän isompi koira, joka loikki pystykorvan ympärillä. Säikähdin kauheasti, että koira oli naisella irti, että jos ne tulevatkin meitä kohti, niin mitä Nella sitten sanoo. Nella kun ei tunnetusti oikein perusta luoksetulevaista koirista. Ajattelin jo kauhuissani, että miten saan koirat irti toisistaan, jos tulee tappelu jne jne... Kävin sitten vähän kummastelemaan, että miksi nainen ei tosiaan pitänyt toista koiraa hihnassa. Kävelin yhä lähemmäksi ja alkoi vaikuttaa siltä, ettei irtokoira kuulunutkaan naiselle. Tästähän vasta säikähdinkin, koska se tarkoittaisi, että meidät havaittuaan koira varmana juoksisi heti meidän luokse, Sitten kävin kuitenkin katsomaan vähän tarkemmin. Irtokoira, harmaa sellainen, loikki toisen koiran kanssa lumihangessa häntä ja korvat psytyssä ihan innoissaan. Hahmo alkoikin näyttää tutulta. Kiihdytin askeleet juoksuksi ja sydän muljahti ehkä noin sata kertaa. Annoin joukon mennä tien yli, mikä kääntyy ennen Husun kauppaa hiljaisemmalle sivutielle kohti Ruotsinkylän päiväkotia. Siinä vaiheessa juostiin Nellan kanssa jo oikein tosissaan ja kun päästiin turvallisesti tien yli, karjaisin kaikin voimin "Sulo!". Ja eikös pikku paskiainen kääntynytkin ja juoksi suoraan luokse. Ei voi olla totta! Punainen Liverpoolin panta vain vilkkui kun koira touhotti Nellan kanssa, "kivaa, lisää kavereita!!". Huusin naiselle joka oli kääntynyt meitä kohti, että eihän Sulo ollut vaan tehnyt hänen koiralleen mitään. Nainen vastasi että ei ollut ja jatkoi matkaa. Voi jumalautsi! Nella huusi vähän naisen pystykorvalle, rähisi Sulolle ja teki tilanteesta tosi viihtyisän. No, eipä siinä sitten muu auttanut kuin käydä miettimään miten saisin karkulaisen kotiin. Loppujen lopuksi ymmärsin irroittaa Nellan vedonestovaljaista ohuen narun ja pitää siinä Suloa, kun taas onneksi Nellalla oli valjaiden lisäksi myös kaulapanta ja sain oikean hihnan siihen kiinni. Sitten vain toivomaan, ettei vastaan tulisi enää ketään. Loppujen lopuksi päästiin ihan turvallisesti ja onnellisesti kotiin. Sulo oli tosi iloinen, kun oli päässyt uudelle lenkille ja kuseksi pitkin pitäjää kuin ei olisi ikinä ulos päässytkään. Ovi oli hieman raollaan, joten arvailuksi vain jää, oliko Sulo hypännyt itse oven auki vai oliko se mennyt huonosti kiinni kun lähdettiin Nellan kanssa. Näin kun jälkeenpäin ajattelee, niin pojalla on kyllä käynyt ihan mieletön tuuri. Miten hemmetissä se on selvinnyt ehjin nahoin kaikista tein ylityksistä? Ja missä vaiheessa se oli bongannut naisen pystykorvan kanssa ja lähtenyt niiden mukaan? Ja olisiko se jatkanut matkaansa heille asti, jollei Nellan kanssa oltaisi todella onnekkaasti juuri satuttu näköetäisyydelle? Loppujen lopuksi kaikki päättyi todella hyvin, kissakaan ei ollut karannut avonaisesta ovesta. Mutta ei hyvä luoja sentään, miten pimeä tuo poika on!
Lyhyestä virsi kaunis: torstaina oli pienimuotoisethakutreenit oman porukan kanssa teerikalliolla melko risukkoisessa maastossa, vesisateessa, pimeällä. Tai Nellan vuorolla ei viel äollu tihan pimeää, mutta alkoi hämärtää. Kiitos mukavien treenikavereiden, saatiin treenata ensimmäisinä, koska Nellan on nyt tärkeää nähdä rulla, että osaa ottaa sen, muuten saattaa tarjota haukkumista.
Harjoituksina oli rullan tuonti lyhyeltä mataklta. Ukot olivat maksimissaan 15 metrin päässä ja näkyvissä. Ensimmäinen ukko oli melkein peräänajo, koska Nella näki ukon kävelevän piiloon. Ei ongelmia rullan tuonnissa. Palkkana ruokaa valmiina sekä pallo. Söi ruoan, otti pallon, mälväsi sitä ja sitten jatkettiin.
Toinen ukko oli nökäarsykkeen avulla, eli Nella siis näki koko ajan, missä ukko on, vaikkei paikalle menoa nähnytkään. ILmeisesti alkoi kuitenkin olla niin hämärää, ettei koira erottanut ukkoa (joka oli kyll ähyvin selkeästi näkyvissä) vaan etsi hajun perusteella. Ei edelleenkään ongelmia rullan tuonnissa. Nella ottaa kyll ärullan tosi hyvin ukolta ja nyt se on alkanut tuomaan sitä myös hienosti mun luokse, ilman että tarvitsee erikseen "saalistaa" koiraa kiinni. Ei tuo käteen, mutta ei ole vaadittukaan, eikö myöskään sylkäise ennen aikojaan pois. Tiputtaa rullan vasta sitten kun liina on valjaissa kiinni tai sanon erikseen irti.
Kolmas ukko oli lyhyeltä matkalta myös. Oli vaan jo niin hämärää, että otettiin ääniapu. kiersi tuulen alta hakemaan hajun, muuten meni hienosti. Ei taaskaan ongelmia rullan kanssa.
Toisella ukolla muuten maalimies syötteli Nellaa niin kauan että tulin paikalle. Tämänkään kanssa ei ollut nyt ongelmia, eli voidaan varmaan pikkuhiljaa siirtyä siihen. tällöin tulisi varmistettua se, ettei koira lähde ennen aikojaan pois ukolta, ennenkuin ehdin sinne. Nella on menny tukolle lyhyen liinan kanssa, ja olen itse tullut rauhallisesti perässä.
Tämä rullajuttu vaikuttaa nyt tosi lupaavalle. Ensi viikolla mennään yhden koirankouluttajan kanssa kentälle katsomaan vielä kaikkia teknisiä puolia rullailmaisusta. Jebajee. Nyt kun vaan jaksaisi vielä keskittyä noihin tottisjuttuihin, että joskus olisi edes mahdollista miettiä kokeisiin menoa.
Koska Photo Galleryssä olevat Nellan ja Sulon purukuvat ovat hurjan pieniä, niin lisään tähän muutaman kuvan, jotka ovat Mervin ottamia ja isompia. Ensin Nellasta pari purukuvaa ja sitten Sulon "puolustusta". Täytyy kyllä vielä sanoa, että tuo suojeluhomma (siis siinä määrin mitä meille aloittelijoille sitä tehtiin) oli kyllä tosi hauskaa. Koiran näki aivan erilaisena, Sulosta ainakin paljastui ihan uusi puoli. Tai no, kyllähän se on tiedetty, että se melkoinen mammanpoika on ja hitaasti syttyvä, mutta silti...
